KUVA Rajalinjaa ei merkitty maastoon, joten linja on vain osin selvillä ja parhaiten sen jäljillä ollaan Karjalankannakselta Saimaan rannalle, Etelä-Savon Särkilahdelle. Rajakivi 1930-luvulla Vuokselan Päiväkiven kylässä. Museovirasto
Ruotsin ja Novgorodin, Laatokasta laskevan Nevajoen liitoskohdassa elokuussa 1323 sopimasta Pähkinäsaaren rauhasta ei jäänyt dokumentteja tai selkeitä rajamerkkejä, vaikka rajalinja näkyy osittain luonnossa. Tekstit rauhasta perustuvat seuraavilta kolmelta vuosisadalta säilyneisiin latinankielisiin, ruotsinkielisiin ja venäjänkielisiin asiakirjoihin.
Pähkinäsaaressa määriteltiin Ruotsin valtakunnan itäraja. Karjala jaettiin kahtia ja Ruotsin etupiiriin tulivat Äyräpään, Jääsken ja Savilahden kihlakunnat. Ne mainittiin tuolloin ensimmäisen kerran virallisesti. Ruotsiin liitetyn “Sawolaks, Sauolaks” nimi juontuu Savilahden pitäjästä, jonka keskuspaikka oli Mikkelin Savilahti. Se oli läntisin Novgorodin Karjalaan luettu kihlakunta eli pogosta. Sen pappila perustettiin nykyisin Mikkelin matkailukohteena tunnettuun Kenkäveroon 1400-luvulla.
Pähkinäsaaressa sovitun rajan linjasta on useita tulkintoja. Kiistaton on vain rajalinjan eteläisin osa, joka ulottui Viipurin itä- ja pohjoispuolelta Pihlajavedelle. Useimmin toistetun tulkinnan mukaan raja jatkui sieltä nykyisen Savon ja Keski-Suomen halki päättyen lopulta Pohjanlahteen Pattijoella Raahen pohjoispuolella. Toisaalta rajan pohjoispää on todettu ainoastaan sanamuodolla “mereen pohjoisessa”, mikä voi tarkoittaa Pohjanlahden sijaan myös Jäämerta.
Vallitsevan käsityksen mukaan rajalla oli pohjoisessa kaksi haaraa, joiden väliin jäänyt alue oli Länsi-Suomen ja Ruotsin sekä Novgorodin ja Laatokan karjalaisten yhteisnautinta-alueena. Rajan länsipuolen väestö oli pääosiltaan lähtöisin Länsi-Suomesta ja itäpuolen asukkaat Karjalan suunnalta.
KUVA Rajan jälkiä. Rillankivi Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven rajamaastossa kuvattiin syyskuussa 1953. Se on myös maamme vanhin maakuntien rajapyykki Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen välimaastossa. Hannes Syrjälä/Museovirasto
Kulttuurierot korostuivat
FT, dosentti Jukka Palo käsitteli Pähkinäsaaren rauhan rajaa lääketieteellisessä aikakauskirja Duodecimin (24/2020) artikkelissa. Hänen mielestään rajanveto näkyy meissä edelleen. Kelan tutkimuksessa vuonna 2018 Suomi jakaantui kahtia.
“Kela maksaa terveysperustaisia etuuksia enemmän Itä- kuin Länsi-Suomeen, ja raja noudattelee hämmentävästi Pähkinäsaaressa ammoin sovittua jakolinjaa. THL:n sairastavuuskartoissa Pähkinäsaaren rajan itäpuolella sairastetaan enemmän, mikä näkyy esimerkiksi sepelvaltimotaudeissa ja aivoverisuonisairauksissa,” dosentti kertasi ja huomautti, että itä-länsiero havaitaan myös monissa tulotason ja työllisyysasteen kaltaisissa sosioekonomisissa mittareissa.
Kansanperinteen kartastoissa Suomen murteet sekä aineelliset ja aineettomat kulttuuripiirteet ovat noudatelleet Pähkinäsaaren jakoa; makkaratyypeistä kokkojen polttamisajankohtaan.
“Geneetikot ovat löytäneet Pähkinäsaaren rajalta nykysuomalaisten perimän perimmäisen jakolinjan. Suomessa elääkin siis kaksi kansaa: itä- ja länsisuomalaiset. Erot eivät ole vihta tai vasta -tasoa, vaan huomattavan laaja-alaisia ja Euroopassa poikkeuksellisia,” Jukka Palo huomioi korostaen, että viime sotien yli 400.000 evakkoa eivät pystyneet merkittävästi sekoittamaan tätä jakoa. Pähkinäsaaren rauhan rajan arvellaan kuvastavan jo aiemmin syntyneitä kulttuurieroja. Lähde: wikipedia, Duodecim, Yle, Savon historia
KUVA Nykyisen Etelä-Karjalan korkein kohta, Rautjärven Haukkavuori on ollut rajanvedon kiintopiste kolmessa rauhassa. Pähkinäsaaren ja Täyssinän (1595) rajoista ei ole merkintää. Kaiverrukset, idän tähti ja lännen kruunu, ovat vuoden 1772 Uudenkaupungin rauhan jälkiä. Vesa Mikkonen/Lappeenrannan museot
Kommentoi