KUVA Suomen armeijan nuorin kersantti, 14-vuotias orpo Unto Vallenius aseveljensä kanssa Karhumäessä Leninin patsaan juurella. Kersantti Vallenius aloitti sotilasuransa talvisodan Kollaalla, josta palasi 12-vuotiaana korpraalina. SA-kuva 17.3.1942
UNTO VALLENIUKSEN tarinan kirjoitti tiedotuskomppanian rintamakirjeenvaihtaja Ensio Röyskö ja sanomalehti Ilkka julkaisi jutun maaliskuussa 1942.
”Ennen talvisodan syttymistä orvoksi jäänyt 12-vuotias Vallenius meni töihin erääseen kartanoon Orimattilassa. Poika sai luvan lähteä isännän mukana rintamalle, kun puna-armeija hyökkäsi Suomeen 30.11.1939. Kartanonisäntä kaatui Kollaalla. “Silloin kun me tapeltiin yhdeksän vuorokautta yhteen mittaan.”
Vallenius haavoittui samalla lohkolla. Poika jätti talvisodan korpraalina. Välirauhan aikana nuorukainen meni lähetiksi Haminan aliupseerikouluun. Jatkosotaan Vallenius lähti 14-vuotiaana erään jalkaväkirykmentin taistelulähettinä. Sortavalan valtauksen jälkeen korpraalista tuli alikersantti.
Hän siirtyi tykistön tulenjohtueeseen, kun hänen pataljoonansa hajosi. Vakanssi pysyi entisenä. Hän hoiti taistelulähetin vaarallisia tehtäviä. Karhumäen valtauksen jälkeen Unto Vallenius sai kolmannen natsan kauluslaattaansa. Pojasta tuli kersantti. Vuonna 1942 Mannerheim komensi kaikki lapset pois rintamalta.”
Toimittaja ja tietokirjailija Jyrki Vesikansa esitteli aikanaan Iltalehdessä talvisodassa kaatuneita alle 18-vuotiaita. Heitä oli suomalaisten joukossa yli 70 ja nuorimmat heistä olivat 14-vuotiaita.
Rauhan tunnustelua tammikuusta 1940
Puna-armeijan hyökättyä Suomeen venäläisten tykistö avasi tulen Karjalankannaksella 30.11.1939 kello 6.50. Jäämeren rannalla ja Sallassa hyökkäys alkoi muutamia päiviä aikaisemmin. Ensimmäisen sotapäivän aikana Neuvostoliiton ilmavoimat pommitti Suomessa 16 paikkakuntaa, Helsinkiä kahdesti.
Neuvostoliiton pyrkimys oli hyökätä Suomeen kuudesta itärajan kohdasta: Karjalankannas, Laatokan Karjala, Kuhmo, Suomussalmi, Salla ja Petsamo. Päätavoite oli Karjalankannaksella, mistä tuli edetä Viipuriin ja edelleen Helsinkiin.
Toinen pääsuunta oli Laatokan Karjala, josta voitiin uhata Karjalankannasta ja Etelä-Suomea. Kolmas tavoite oli katkaista ”Suomen vyötärö” kapeimmasta kohdasta ja edetä Ouluun. Lapissa tavoitteena oli vallata Sallan kautta Rovaniemi ja saavuttaa Norjan raja. Petsamoa tavoiteltiin lähinnä malmivarojen ja sataman tähden.
Talvisotaan lähti noin 346500 suomalaista taistelijaa, joista kaatuneiksi tai kadonneiksi ilmoitettiin 25 904 sotilasta. Talvisodassa haavoittui 43 557 henkilöä ja sotavangeiksi jäi noin tuhat suomalaista, joista siviilejä oli 957. Neuvostoliiton puolella taisteli talvisodassa noin miljoona sotilasta. Niistä 126 875 oli kaatuneita tai kadonneita venäläisiä. Talvisodassa haavoittui noin 188 671 henkilöä ja sotavangeiksi jäi 5000 venäläistä.
Stalin ilmoitti Suomelle 29.1.1940 valmiutensa aseleponeuvotteluihin Risto Rytin hallituksen kanssa. Moskovan rauhansopimus allekirjoitettiin 12.3.1940. Taistelut päättyivät 13.3.1940 klo 11. Lähde: Eino Jutikkala ja Kauko Pirinen: Suomen historia, Helsinki 1966.
Tolvajärvellä ensimmäinen venäläisten tappio
Petroskoin valtionyliopiston historiantutkija Juri Kilin myönsi keväällä 2017, että venäläisillä on yhä tietovaje talvisodasta ja erityisesti Suojärven taisteluista. Eikä nykyinen kehitys ole parantanut asiaa.
Neuvostoliitto koki talvisodan ensimmäisen tappion Tolvajärvellä joulukuussa 1939. Everstiluutnantti Aaro Pajarin ja eversti Paavo Talvelan johtamat suomalaiset tuottivat raskaan tappion neuvostojoukoille, jotka joutuivat perääntymään Aittojoelle. Lohkolla käytiin aktiivisia taisteluja tammikuun 1940 loppuun.
Yksin kotona Viipurin pommituksissa
Ohessa ote U. Jutta Mannermaa-Rishin tekstistä, joka käsitteli äitinsä Tilkutäkki-nimistä muistiinpanoa 13-vuotiaan viipurilaistytön Annikki Mannermaan (o.s. Kautonen) taipaleesta Talvisodan kourissa. “Tilkkutäkki” julkaistiin lähes 50 vuotta sitten Kansa taisteli -lehdessä. Annikki oli jäädä sodan jalkoihin, kun hän 13-vuotiaana koululaisena oli sattumalta yksin perheen Viipurin asunnossa ensimmäisten pommien pudotessa kaupunkiin torstaina 30.11.1939.
“En uskalla katsoa taakseni kotiin päin. Jos katson, alan itkeä ja se ei nyt sovi. En ole enää lapsi. En saa olla! Korjaan ryhtiäni. En halua muistuttaa noita muita. Tämä on otettava vastaan. Kestettävä. Jokainen minuutti voi olla viimeinen. Jos kestän tämän, kestän kaiken.”
Evakkojunan kylmässä tavaravaunussa juna mateli öisessä maisemassa luukut peitettyinä. “Hälytyssireeni ja kirkonkellot soivat jossakin äänekkäästi. Vanhuksia alettiin raahata alas vaunusta ja heitä kehotettiin juoksemaan metsään. Se oli hyvin vaikeata ja monet pyysivät saada olla vaunussa, mikä yhtä vaarallista kuin juokseminenkin. Äitini jäi vaunuun, jonka täytti äänetön rukous.”
Evakkosaattue saapui viimein myöhään määränpäähän hämäläisen kirkonkylän kansakoululle. “Hänen täytyi aikuistua nopeasti oppien pakon edessä neuvokkuutta, ongelmanratkaisukykyä ja peräänantamattomuutta.”
Kommentoi