KUVA Vuonna 1942 ilmestyi salanimellä Kirsti Huurre kirja Sirpin ja moukarin alla. Se kuvaa yhdeksää vuotta Neuvostoliiton arjessa, mikä vei kirjan sotien jälkeen “myrkkykaappiin”. Kirjasampo
SENSUURI siirtyi Suomessa sotien jälkeen syksyllä 1944 Neuvostoliiton valvontaan. Lehtien ja kirjallisuuden ennakkosensuuri lakkasi 15.10.1947, mutta esimerkiksi suomalaisille suunnattu itänaapuriin liittyvä “vihamielinen kirjallisuus” määrättiin poistettavaksi yleisön ulottuvilta. Kirjastot poistivat yli 22000 nidettä. Sensuuri perusteltiin löyhästi viittaamalla neuvostovastaisen propagandan kieltävään Moskovan välirauhansopimuksen 21. artiklaan, jossa varsinaisesti puhuttiin vain järjestöjen lakkauttamisesta.
Hyllyistä poistettuja kirjoja ei hävitetty, vaan ne siirrettiin erityiseen varastoon, ns. myrkkykaappeihin muun muassa erotiikan kanssa, joista tutkijat saattoivat lainata niitä erityisluvalla huhtikuusta 1958.
Kirjastoista poistettiin muiden mukana Kirsti Huurteen Sirpin ja moukarin alla, Erkki Palolammen Kollaa kestää ja Mika Waltarin Neuvostovakoilun varjossa. Muun muassa Juva-Merikoski-Salmelan Isänmaan historian uusimmassa painoksessa vuodelta 1944 sivu 272 oli sensorien mukaan paikkansapitämätön väite: “Bolsevikit lupasivat Itä-Karjalalle sisäisen itsenäisyyden, mutta eivät pitäneet sanaansa.”
Mustalle listalle joutuivat myös kaikki Armas J. Pullan Ryhmy ja Romppainen -kirjat ja joukko Erkki Tantun Rymy-Eetu-sarjakuvakirjoja, Urho Kekkosen Pekka Peitsi -nimimerkillä kirjoittamat Suomen kansan eheytymisen tie ja Eheytynyt kansa taistelee elämästään, Simo Penttilän (Uuno Hirvonen) Kalpea kamala -sarjan kirjat, Ollin (Väinö Nuorteva) pakinakokoelmat, Kalle Väänäsen runokokoelma Runoruunalla ryssää päin sekä Artturi Vuorimaan Kolme kuukautta Kosolassa ja Oskari Väänäsen teos Nuoriso aseissa.
Pimentoon joutuivat lähes kaikki Itä-Karjalan ja Inkerin maantiedettä sekä kulttuuria käsitelleet teokset sekä yleensä suurin osa Suomessa ennen vuotta 1944 julkaistusta Venäjää ja Neuvostoliittoa käsitelleestä kirjallisuudesta.
Lisäksi viranomaiset takavarikoivat Hjalmar J. Procopén Ruotsissa vuonna 1946 julkaiseman sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä käsittelevän teoksen Fällande dom som friar sekä A. F. Airon asekätkentäjutusta vuonna 1948 kirjoittaman kirjan Liikekannallepanosalaliitto.
KUVA Lautapeli rintamaretkeilystä. Pelilaudassa kuvattuna Suomen kartta, sekä Itä-Karjalan alue. Laudalla liikutaan kaupunkien välillä ennalta määrättyä reittiä pitkin, henkilöauton muotoisilla pelinappuloilla. Graafisen suunnittelun opetuskuvakokoelma, Taideteollinen korkeakoulu/Aalto yliopisto.
Karjalan karttojen julkaisukielto vuoteen 1989
Poistomääräystä sovellettiin myös oppikirjoihin ja karttoihin. Oppikirjoista muokattiin tai niistä poistettiin esimerkiksi Neuvostoliittoon ja Suomen historiaan liittyviä tekstiä. Maaliskuussa 1945 poistettiin 28 historian, maantiedon ja äidinkielen oppikirjaa, lisäksi kymmenistä muista kirjoista oli poistettava yksittäisiä lauseita. Uusia painoksia odotellessa oppilaat saivat suorittaa poistot itse peittämällä sopimattomat kohdat liimapaperilla, liimamalla sivut yhteen tai leikkaamalla niitä.
Karjalan palauttamisesta ei ollut sopivaa kirjoittaa. Presidentti Kekkonen kehoitti heinäkuussa 1956 lehdistöä olemaan varovainen, sen jälkeen kun Porkkalan palautuksen yhteydessä virisi julkinen keskustelu myös eräiden Karjalan alueiden mahdollisesta takaisin saamisesta. (Tiellä sananvapautteen.fi, suomalaisen sananvapauden ja sensuurin muistikirja).
Luovutettujen alueiden karttojen julkaisukielto oli voimassa vuoteen 1989. Karttalehtiä luovutettiin Neuvostoliitolle lähes 16 miljoonaa kappaletta. Näihin kuuluivat painettujen karttojen ohella myös Kansallisarkistossa säilytetyt, 1800-luvun lopulla kartoitetut venäläiset topografikartat, joista uuden rajan taakse jääneet lehdet luovutettiin Neuvostoliittoon ja rajalle osuneista lehdistä leikattiin pois uuden rajan takaiset osat.
KUVA Karttalehtiä luovutettiin Neuvostoliitolle lähes 16 miljoonaa kappaletta. Näihin kuuluivat painettujen karttojen ohella myös Kansallisarkistossa säilytetyt, 1800-luvun lopulla kartoitetut venäläiset topografikartat, joista uuden rajan taakse jääneet lehdet luovutettiin Neuvostoliittoon ja rajalle osuneista lehdistä leikattiin pois uuden rajan takaiset osat. Itä-karjalan autokartta /Mobilia.
Palle suututti Mannerheimin
Sanoittaja, radiotoimittaja, kirjailija ja majuri Reino Wilhelm Palmroth (1906-1992) tunnettiin nimimerkeillä Palle ja Reino Hirviseppä. Hän kokeili jatkuvasti sanomisen vapautta. Pallea hän käytti sanoittaessaan kupletteja ja poliittisesti kantaa ottavia lauluja, jälkimmäistä taas kirjailija-ja runoilijanimenä sekä erilaisissa vakavamielisemmissä teoksissa. Hänen sanoituksiaan ovat mm. Sörkan Ruusu sekä Romanssi elokuvasta Katariina ja Munkkiniemen kreivi.
Palmroth toimitti 1930-luvulla suosittuja revyitä Yleisradiossa. Toisen maailmansodan aikana hän työskenteli valtion propagandatoimistossa, osallistui salaisiin vanginvaihto-operaatioihin Neuvostoliiton kanssa ja sanoitti lauluja, joilla nostatettiin taisteluhenkeä. Monet lauluista kiellettiin sodan jälkeen. Niistä ehkä tunnetuin oli “Silmien välliin” -sotakupletti. Vakavammista lauluista tunnetaan paatoksellinen ja nationalistinen Akateemisen Karjala-Seuran marssi ja äärioikeistolaiselle Isänmaalliselle Kansanliikkeelle sanoitettu “Talonpoikaismarssi”.
Palmroth ideoi ja järjesti sota-aikana useimmiten Helsingin messuhallista radioidut suositut asemiesillat, joissa esiintyivät tuon ajan nimekkäimmät viihdetaiteilijat. Asemiesiltoja järjestettiin vuosina 1941–1944 kaikkiaan 125.
Sota-aikana kapteeni Reino Palmroth järjesti venäläisille vangeille tietokilpailun. Heiltä kysyttiin muun muassa, missä oli määrä pitää vuoden 1940 olympiakisat, minkä valtakunnan aluetta on Kuolan niemimaa, kuka on Italian kuningas, kuka on Paavo Nurmi, montako hammasta on ihmisellä, paljonko on 7 x 8, miksi joulua vietetään ja kauanko kesti 30-vuotinen sota.
Ohjelmassa Palmroth tuhahteli väärille arvauksille ja totesi kysymysten olevan niin helppoja, että jokainen suomalainen voisi empimättä vastata niihin oikein. “Eivät ole selvillä edes omista maistaan, ja silti yrittävät valloittaa muilta lisää”, hän kommentoi visailijoiden heikkoja tietoja Kuolan niemimaasta. Ohjelman ylimielinen sävy venäläisiä kohtaan suututti ylipäällikkö Mannerheimin, joka kutsui Palmrothin päämajan nuhdeltavaksi. Puolustusvoimien propagandassa vihollisen halventaminen oli kielletty. Linkki: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/05/07/tietovisa-neuvostovangeille-suututti-mannerheimin
Palmroth oli perustamassa Iloista Teatteria. Yrjö Leinon johtama sisäministeriö kielsi teatterin toiminnan poliittisesti vääräoppisena toukokuussa 1946. Palmroth oli pitkään Sotamuseon intendentti ja vastuussa muun muassa sodanaikaisesta sotasaalisnäyttelystä. Suomalaiset kommunistit yrittivät saada hänet syytteeseen asekätkennästä, mutta syyte raukesi pian.
Siviilissä Palmroth toimi muun muassa Chymoksen sosiaali- ja mainospäällikkönä, Suomi-Filmin myyntipäällikkönä ja elokuvavalmistamo Opuksen toimitusjohtajana. Palmroth sai kamarineuvoksen arvon vuonna 1982.
KUVA Yleisradiossa kapteeni Palmroth (Palle). Palle oli myös tuottelias kuplettien kirjoittaja. Sotamuseo
Kekkonen kiivastui vuonna 1972
Kirjassaan Kielletyt levyt, Sata vuotta musiikin sensuuria (Gummerus 2017) musiikkitoimittaja Jake Nyman selvitti, kuinka sensuuri eli Suomessa pitkään.
Vuonna 1972 presidentti Urho Kekkonen suuttui Tsizoit-yhtyeen Rajan kasvatti -kappaleesta, kun hän kuunteli lempiohjelmaansa Viihdettä varttuneille. Seuraavat sanoitukset olivat liikaa: ”Olen kasvatti rajamaan, idän tuulihin syntyä sain. Kera heimoni toivon salaa, että kansa Karjalan palaa kotipeltoja raivaamaan.”
Kekkonen soitti tuohtuneena Ylen silloiselle pääjohtajalle Eino S. Revolle. Koska kappale oli kirjoitettu sotien jälkeen, voitiin puhua Kekkosen mukaan ”revanssihengestä” tai ”ulkopoliittisesta skandaalista”. Lopulta kappale päätyi soittokieltoon, koska laulun teksti oli ”tulkittavissa ulkopoliittisesti arveluttavaksi”.
Pallen hupailu Lappeenrannan kesäteatterissa 1949
Toimittaja Kristiina Ijäs sai käsiinsä Pallen kirjoittaman kesäteatterinäytelmän Villimiehenranta armon vuonna 1949. Siinä vanhojen eteläkarjalaisten sukujen esi-isät hupailivat Lappeenrannassa. Käsiohjelma on historiallisesta 12-kuvaelmaisesta laulu- ja tanssihupailusta Lappeenrannan kesäteatterissa 6.-8.8.1949.
Kohtaus 1
Teatterin Muusa – conferencier (Mirjami Manelius) esittelee professori Hieroglyphus Petterqvistin (Aleksi Kosonen), joka kertoo keksinnöstään. “Tämän teleskopofoonilaitteen avulla päästään seuraamaan Lappeenrannan kaupungin eli Villimiehenrannan varhaisimpia vaiheita.”
Kohtaus 2
Villimies (Antti Väisänen) saapuu aluksi kaksoisolionsa (Olli Lappi) hahmossa, häätää pois lappalaispariskunnan (Kaija Helkiö & Pauli Taalikka) ja alkaa rakentaa itselleen majaa. Rillimies, hra Höplä huoneenvuokralautakunnasta (Erkki Poikonen) puuttuu asiaan huonolla menestyksellä. Sinipiiat ilmestyvät metsän siimeksestä, tanssien Villimiehelle, joka nappaa heistä yhden alivuokralaisekseen.
Kohtaus 3
Ollaan vuodessa 1547. Villimiehen mökki on valmis ja isännällä on hammassärky. Hänen tyttärensä Saima (Varpu Hallikas), vaimonsa Villinainen (Kaija Helkiö) ja Noita-Pirkko (Säde Matikka) tekevät parhaansa vaivan lievittämiseksi.
Saimaan rantojen kauppiaat Taavetti Joukahainen ja Kaukomieli Karjalainen (Erkki Blomqvist ja Taito Aaltio) saapuvat kaupantekoon ja tuovat parannuksen Villimiehelle, joka on koroittanut itsensä kauppaneuvokseksi. Saima ja Kauko esittävät rakkautta ensi silmäyksellä. Villimies kertoo tulevaisuudensuunnitelmistaan ja esittelee tulevan kaupunkinsa vaakunan.
Kuninkaan airut aatelismies Birger (Erkki Poikonen) saapuu ilmoittamaan kuninkaan tulon. Kuningas Kustaa Vaasa (Akseli Kosonen) ja Viipurin piispa (Heimo Koponen) poikkeavat taloon matkallaan Saimaalle. Villimiehenrannan Tennisseuran puh. joht. ja sihteeri (Kalevi Kahra ja Raija Kola) erehtyvät Kustaan järjestysnumerosta ja tuovat hänelle horsmia. Todettuaan, ettei paikkakunnalla ole susia, lähtee kuningas seurueineen Taavetin veneellä Kirvesniemeen lomakylän paikkaa katsomaan. Kauko lähtee oppaaksi ja noita pannaan soutamaan. Lähtöhetkellä lukee aatelismies kuninkaan antaman asetuksen, jonka johdosta Villimiehen hammassärky alkaa uudelleen. Kaupungin perustaminen lykkääntyy 100 vuodella.
Kohtaus 4
Muusa ilmoittaa uuden aaltopituuden 1649. Karjalan tyttäret tanssivat ja menevät
Lapvedenpohjan Äidinmessuille ostamaan Taavetilta markkinarihkamaa. Sirkustirehtööri (Lasse Massala) Kauko saapuu 30-vuotisesta sodasta ja ilmoittaa kuningatar Kristiinan perustaneen Lappeenrannan kaupungin. Villimies, joka on määrätty kaupunginjohtajaksi, ihastuu ja pitää perustamispalaverin. Tunnelman rikkovat viipurilaiset viranomaiset ja kauppiaat ja Villimies vie asian residenssiin.
Kohtaus 5
Taas on vuosisata vierähtänyt ja Muusa tapaa kaarlelaisen surullisen hahmon ritarin Benjamin Dysterin (P-E Hultin). Sivuutetaan isot ja pikkuvihat ja Saima istuu Linnanmäen portin pielessä lehmuksen alla odottamassa Kaukoa. Tämä saapuu Bellmanin laulujen merkeissä, mutta ei ehdi vieläkään naimisiin, vaan lähtee pian alkavaan ”Kustaan sotaan”.
Kohtaus 6
Ollaan vuodessa 1890 ja vossikkamestari Kiiskeliin (Erkki Blomqvist) esittelee Muusalle nukkuvan pikkukaupungin. Kertoo palovartijapoliisi Koskeliinin (Yrjö Rinne) kanssa, mitenkä Lappeenrannan kirkonkellot soivat. Rummuttaja (Heimo Koponen) tuo tärkeän tiedoituksen, mistä huolimatta Saima lähtee paimeneen ja Kauko, Suomen Rakuunarykmentin rakuuna saa komennuksen hänen turvakseen susia varten. Kaupungin rouvat haistavat tässä moraalittomuutta.
Villimiehellä on kiire, ja palosammutuskunnan tirehtööri (Kalevi Kahra) on vihainen Helsingin hepulle (Olli Lappi) tupakanpoltosta kaupungin kadulla. Villimies, joka tilapäisesti on muuttanut nimensä Vildmaniksi, tuo tiedon keisari Aleksanteri III:n (Erkki Poikonen) saapumisesta ja valmistaudutaan tulisella kiireellä vastaanottamaan suuriruhtinasta. Tämä saapuu seurueineen (keisarinna Martta
Järveläinen) ja tanssitaan menuetti.
Muusa ilmoittaa, että arv. yleisöllä on keisari-illallisten aikana tilaisuus jaloitella ja syödä Osuusmeijerin jäätelöä. Tupakan poltto on ollut koko ajan katsomossa vapaa, koska teatteriesitys tapahtuu 1900-luvun puolivälissä.
Väliaika
Kohtaus 7
On päästy nykyaikaan, tarkemmin sanoen kahden maailmansodan välivaiheille. Uimapukuiset girlit todistavat kaupungin kylpyrannalla, että Voi, voi, kum mie siust, Lappeenranta, tykkään niin. Professorit Musti ja Solano (Erkki Blomqvist ja Akseli Kosonen) ovat samalla rannalla aamukävelyllään ja sotkeutuvat näytelmän punaiseen lankaan. Tanssipari (Eila Halmevaara ja Kauko Andersson) esittävät välähdyksen uimarantakulttuurista anno dazumal. Professorit käyvät virvoittavien lähteitten tykö ja lähtevät sitten uimaan ennen kuin kylvettäret saapuvat aamiaistunniltaan tanssimaan rantakatrilliaan.
Kohtaus 8
Kauko, joka nyt on saanut yllensä nykyrakuunaimme punaiset housut, keskustelee korsukaverinsa (Erkki Poikonen) kanssa liikennekulttuurista ja hiljaisesta liikenteestä. Niitä rikkovat kaupunginjohtaja Villimies, eduskuntaehdokkaat Pokko, Käkinen, Kolina ja Läskinen sekä lapsenlikat (Säde Matikka ja Kaija Helkiö), joiden kyydittävät Tupu ja Putte (Raija Kola ja Erkki Blomqvist) keskustelevat ajankohtaisista kysymyksistä, kunnes rakuunat käyvät atakkiin.
Kohtaus 9
Ala, jolla Lappeenrannan kaupunki erityisesti on kunnostautunut, on asuntokurjuus. Vika ei kuitenkaan tässäkään ole Lappeenrannan, vaan Viipurin. Siksipä ei huoneenvuokralautakunnan edustaja hra Höplä kernaasti soisikaan asuntoa lehtori Kalle Rieskalle (Emil Luukkonen), koska tämän on toiminut lehtorina Viipurissa. Ei siitäkään huolimatta, että Höplä ottaa kylmästi vuorineuvos Villimiehen lokaalista 12 huonetta omiin tarkoituksiinsa. Elon mainingit käyvät korkeina ennen kuin Rieskalle löytyy asunto, mutta sittenpä se onkin sitä viihtyisämpi, kun boxi & kaappikaveri, ollen tosin jo suht.koht. huonossa kunnossa, osoittautuu ent. valtion virkemieheksi hänkin.
Kohtaus 10
Mutta, toteaa Muusa, Lappeenrannassa on myöskin viihtyisiä puolia. Kaupungin herrat istuvat Kerholla iltaansa, biljardia pelaten ja näkäräisiä nauttien. Joukossa on kirjailija Mikko Jyrkinen (Erkki Blomqvist). Vahtimestari Kallioinen (Erkki Poikonen) ilmoittaa vihdoin Valkoisen Ruusun komentajan Villiruusun, eikä Villimiehen, tulon ja seuraa kilpalaulantaa hänen ja kirjailijan kesken kaupungin tuoreimmista uutisista. Lopuksi tulee seuraan runoilija Viiksimies ( Akseli Kosonen), jonka johdolla lauletaan ylistyslaulu Kerhon yhteiselle Susannalle (Säde Matikka). Tanssipari (Eija ja Kauko)
tanssivat englantilaisen valssin sillä aikaa kun kerhoilijat ottavat vielä yhdet ”pienet”.
Kohtaus 11
Jyrkinen ja Villimies ovat suht.koht. ja Musta mies (Kalevi Kahra) vie tyttönsä (Raija Kola) tansseihin huolimatta tämän isän (Olli Lappi) ja äidin (Kaija Helkiö) mustalaiskielisistä vastalauseista. Lopuksi näyttää isäukko käpykaartilaisille, miten ”helmassa metsän mustalaisvanhus käsillä kävelee ja käpyjä syö”. ja muut mustalaiset riehuvat lavalla sen kun kerkiävät.
Kohtaus 12
Vihoviimein on päästy Lappeenrannan kaupungin 300-vuotishetkeen eli elokuuhun a.D.1949. Kaupungin perustaja ja kunniapormestari Villimies on saanut rintaansa Suomen Jellonan ritarimerkin ja pitää juhlapuheen. Hänen ehdotuksestaan yhtyy Arvoisa Yleisö refrängiin, kun viritetään ”Laulu Lappeenrannasta”, ja kaikki näyttelijät kuin myös järjestäjät huokaisevat helpotuksesta päästessään hekin tilapäisasunnoissaan osallistumaan kaupungin juhlimiseen omalla kustannuksellaan.
Näytelmä päättyy tähän ja hyvä oli, että päättyi. Kunnioittaen PALLE
Musiikki: Harry Bergström, tanssit: Alex Saxelin, ohjaus: Emil Luukkonen, lavastus ja puvut: S. Talaskivi, solistit: Alex Saxelin, tanssipari Eila Hamevaara-Kauko Andersson ja Mirjami Manelius, päätehtävissä: Antti Väisänen, Varpu Hallikas, Taisto Aaltio, Mirjami Manelius, muissa osissa: Kaija Helkiö, Säde Matikka, Martta Järveläinen, Raija Kola, Emil Luukkonen, Akseli Kosonen, Erkki Poikonen, Kalevi Kahra, Erkki Blomqvist.
Esittää: Lappeenrannan Kaupunginorkesteri, avustavat LMY:n orkesteri Harry Bergströmin johdolla sekä Varuskunnan soittokunta ja Karjalan Laulu-Veikot. Baletti: Lappeenrannan Työväen Naisvoimistelijat.
Kommentoi