KUVA Porkkalan vuokra-alue palautettiin Suomelle etuajassa. Viimeinen venäläinen juna poistumassa Neuvostoliittoon Vainikkalassa 27.1.1956. Kuvapaja/Lappeenrannan museot.
SUOMI joutui vuoden 1944 kovissa rauhanehdoissa vuokraamaan Porkkalan alueen 50 vuodeksi Neuvostoliitolle, mutta sopimus raukesi vuonna 1956. Noin 20 kilometriä Helsingistä länteen sijainneen alueen koko oli 380,5 km2. Siihen kuului osia Kirkkonummen, Inkoon ja Siuntion kunnista sekä lähes koko Degerbyn kunta.
Vuokra-alueen 7252 asukasta ja kotieläimet evakuoitiin kymmenessä päivässä sopimuksen solmimisen jälkeen, 29. syyskuuta 1944 mennessä. Porkkalan alue palautettiin Suomelle tammikuun 20.-25.1956. Siellä asui vuokra-aikana noin 30.000 venäläistä.
Alueen rakennukset oli jätetty huonoon kuntoon. Runsaat venäjänkieliset opasteet sekä taloihin käytetyt väriyhdistelmät eivät yllättäneet Kannaksella sotien aikana liikkuneita; rakennusten sävyt vaihtelivat vaaleanpunaisen, tumman ja vaaleansinisen sekä vihreän välillä.
Arvion mukaan Porkkalan kärsimät vahingot ylittivät raskaasti aiemmat laskelmat. Alueella voitiin aluksi vierailla luvan kanssa kello 7-19, mutta sinne mentiin rajatarkastusten kautta ja mihinkään ei saanut koskea.
Porkkala puhdistettiin räjähtävistä aineista. Raivauksen teki Pioneerirykmentistä koottu sadan miehen yksikkö. Varsinkin entisellä ampuma-alueella oli runsaasti räjähtämättömiä ammuksia.
Jäiden lähdön jälkeen tarkastettiin alueeseen kuuluvat lähisaaret. Samalla neuvoteltiin neuvostoliittolaisten kanssa Porkkalan ja Tallinnan välille sota-aikana laskettujen kaapeleiden tarkistamisesta. Kaapeleiden kautta saatiin parannettua puhelinyhteyksiä Neuvostoliiton lisäksi Puolaan ja Itä-Berliiniin.
Lähtökorvaus 20.000 markkaa
Porkkalan palautus kirvoitti keskustelun sieltä evakkoon joutuneille maksettujen korvausten takaisinperinnästä.
Lähtemään joutuneille suomalaisille maksettiin 20.000 markan korvaus rahassa ja alle 200.000 markan korvaukset annettiin obligaatioina. Yli 200.000 markan korvaukset maksettiin puoleksi korvausobligaatioilla ja puoleksi holding-papereilla.
Indeksitakuun ansiosta kyseisten arvopapereiden arvon laskettiin nousseen nelinkertaiseksi ja korvaukset haluttiin takaisin. Alun perin korvausten takaisinmaksuaika arvioitiin 15-20 vuodeksi. Korvauskäytäntö noudatti Karjalan evakoille luotuja korvaus- ja maanhankintalakeja.
Vaikka suhteet itään helpottuivat hetkeksi, eivät vaatimukset menetetyn Karjalan palautuksesta edenneet.
Alueen palautus herätti muutenkin jatkuvasti tunteita. Siellä oli neuvostoliittolaisten jäljiltä muun muassa pelloille rakennettuja halleja panssarivaunuille. Viljelysmaille oli rakennettu myös tykkiasemia ja ympäriinsä jätettiin muun muassa rautatiekiskoja, tukkeja sekä kaikennäköistä rojua.
KUVA Portti Porkkalassa talvella 1956. Museovirasto
Aluevesien kautta ainut turvallinen reitti Helsinkiin
Oma lukunsa oli alueen rajavartiointi. Maarajan lisäksi sisältyi Porkkalan alueeseen myös kymmenien kilometrien pituinen meriraja, jota valvomaan perustettiin Rajavartiolaitoksen uudelleenorganisoinnin yhteydessä merivartiorykmentti. Myös rannikkotykistö perusti joitain vartioasemia saaristoon.
Merirajan vartiointi oli erityisen tärkeää, sillä Porkkalan aluevesien läpi kulki liittoutuneiden ainoa turvallinen merireitti Helsinkiin ja sen itäpuolella sijainneisiin satamiin.
Aiheesta tarkemmin viestintävarusmies Otto Haikolan viime marraskuussa Rajamediassa julkaistussa artikkelissa. https://rajamedia.raja.fi/-/porkkalan-pakkovuokraus-loi-uusia-haasteita-sotien-jalkeisen-rajavartiolaitoksen-toimintaan
Puolustusministeriö esitti puolustusvoimille laajoja pakkolunastuksia Porkkalasta. Kiistelty lunastuspäätös johti osittaiseen hallituskriisiin, kun Ruotsalainen Kansanpuolue erosi hallituksesta.
Leinon vankien palautus lievitti suhteita hetkeksi
Vuonna 1956 maidemme välit lämpenivät muutenkin.
Elokuussa Vainikkalan kautta palautettiin osa sisäasiainministeri Yrjö Leinon (SKDL) vuonna 1945 neuvostoliittolaisille luovuttamista 19 vangista. Palautettuun ryhmään kuului 11 Suomen kansalaista ja kahdeksan Suomessa Nansenin passilla oleskellutta pakolaista. Luovutetuista suurin osa oli venäläisiä emigrantteja.
Tapaus tuli julkisuuteen kolme vuotta myöhemmin ja johti eduskunnan Leinolle antamaan henkilökohtaiseen epäluottamuslauseeseen, mikä pakotti hänet eroamaan sisäministerin tehtävistä.
Leinon vangeista yksi teloitettiin, viisi kuoli vankeudessa ja kaksi jäi Neuvostoliittoon. Yksitoista palasi Suomeen Stalinin kuoleman jälkeen. Palautetuista yksi tuomittiin vuonna 1961 vankeuteen vakoilusta Neuvostoliitolle.
Myös matkustaminen helpottui vuonna 1956 Neuvostoliittoon. Seuramatkoja voitiin järjestää ja matkatoimistoille tuli kyselyjä matkoista Neuvosto-Eestiin ja Neuvosto-Karjalaan.
Mahdollisuuksista neuvoteltiin Neuvostoliiton matkailuviranomaisten kanssa, mutta toistaiseksi matkoja ei voitu järjestää, koska kyseisten alueiden hotelliolot eivät vielä sallineet matkailua.
Kommentoi