KUVA Jatkosodan metsänhoitaja-luutnantteja vasemmalta alhaalla Veikko Valpas (myöh. metsäneuvos), Eino J. Aro, uittopäällikkö Yrjö J. Järvelä, vasemmalta ylhäällä vuosina 1946-47 kansanhuoltoministeriön puutavarakuljetustoimiston päällikkö sekä metsä- ja kuljetusasiain keskusjohdon jäsen Kalevi Seppälä (myöh. metsäneuvos) ja Yrjö Yrjö-Koskinen. Lusto – Suomen Metsämuseo.
NÄKÖKULMA Eräs lukija kertoi ennen sotia julkaistusta postikortista, josta voisi ottaa vinkkiä nykyisiin julkisen talouden ongelmiin. Kortissa ilmoitettiin työnantajan allekirjoituksella varmennettuna, millaisen urakan metsätöitä tehnyt työvelvollinen oli suorittanut. Kolmen kuution halonteon saattoi korvata neljällä kuutiolla kuorimatonta paperipuuta. Hakkuu-urakan vaihtamisesta ajourakaksi oli sovittava kunnan metsätyöpäällikön kanssa.
Yleiselle maanpuolustusvelvollisuudelle perustuva työvelvollisuuslaki säädettiin poikkeusolojen takia kesäkuussa 1939. Tavoitteena oli valjastaa kaikki työvoimaresurssit 18-65 -ikävuoteen. Henkilö voitiin määrätä tekemään sodan uhan ja kiristyneen kansainvälisen tilanteen takia maanpuolustukselle tai väestön toimeentulolle tärkeää, tai maan talouselämän ylläpitämiseksi välttämätöntä työtä. Erityisistä syistä työvelvollisuus voitiin laajentaa 15-69-vuotiaisiin.
Suomen historia lepää vahvasti metsän harteilla, mikä korostuu kriiseissä. ”Kilo lankkua maksaa nyt yhtä paljon kuin kilo ranskanleipää,” kuvattiin 1950-luvun alussa Laatokan karjalaisten elinolosuhteita linjan Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus yläpuolella. Maanviljelijän ainoaksi pelastukseksi ahdingossa todettiin piilevän metsissä, mutta puunmyynti oli pysähtynyt. Maansa karjalaisille luovuttaneet olivat valitettavan usein hakkauttaneet lähtiessään arvopuut “siemenpuu-asentoon”, joten siirtoväki ei voinut rahan tarpeessa välttämättä myydä harvapuista metsäänsä.
Metsänhoitajien etappitie herätti punaisen Valpon
Tietotaito metsästä ja esimerkiksi puukaupan logistiikan rakentaminen oli muutakin kuin raaka-aineen kuljetuksia. Satakunnan metsänhoitajien 60-vuotishistoriikissa (2005) metsänhoitaja ja Metsähistorian Seuran perustajajäsen Arvi A Koivisto (1930-2012) oli tallentanut yhdistyksen entisen puheenjohtaja Yrjö O.T. Yrjö-Koskisen tarinan Etappitiestä.
Metsänhoitaja Yrjö-Koskinen oli 11.5.1948 työpaikallaan Rauma-Repolan Porin konttorissa, kun Valtiollisen poliisin, ns. punaisen Valpon (1944-48) mies ja muut poliisit saapuivat. Tie vei junan tavaravaunussa Helsinkiin ja Ratakadun säilöön. Mieheltä tiukattiin, mikä oli se salaperäinen järjestö, johon hän kuului sotavuosina 1944-45. Kuulustelu kohdistui tiettyyn autotalliin, johon “Ypi” oli ollut rakentamassa salaista bensiinivarastoa.
Tapaus liittyi metsämiesten etappitiehen. Sen perusti parikymmentä sodanaikaista puutavaran tarkastajaa ja puuhuollosta vastaavaa metsänhoitajaa. Rinkiä johtivat Pohjois-Karjalassa aloittanut, muun muassa Rautatiehallituksen puutavaratoimiston piirimetsänhoitajana Kuopiossa 1940-41 toiminut ja myöhemmin kauppaneuvoksena mm. Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiössä (KKES) vaikuttanut Eino J. Aro sekä myös KKES:n kunniajäsen, Yhtyneiden Kuvalehtien (nyk. Otavamedian) toimitusjohtaja Jorma Reenpää. Renqvist-Reenpään kirjankustantajasuvun juuret vievät Karjalaan Ilomantsiin Sonkajan pitäjän Heikki Kukkoseen, joka syntyi vuonna 1789 ja vaihtoi myöhemmin nimensä Henrik Renqvistiksi.
Metsänhoitajien etappitien tärkein linja kulki Helsingistä Ouluun; siihen kuuluivat varmat majapaikat, autot ja bensiinivarastot. Pelkona oli sotien jälkeen juuri punainen Valpo, jonka uhatessa henkilö saatiin sujuvasti muualle aina Ruotsiin saakka. Tämä onnistui muutaman henkilön kohdalla.
Metsänhoitaja Yrjö-Koskinen vapautettiin kuukauden kuulustelujen jälkeen, eikä epäily johtanut lisätoimenpiteisiin.
Kommentoi