Karjalan menetys vei Suomen nälänhädän partaalle keväällä 1942

KUVA Valtion yleisostokortti vuodelta 1953.

Evakkotien satoa

Pula-ajan eväsleipä. Ruskealassa syntynyt pikkulotta Aili Nevanperä työskenteli aikanaan Kansanhuollossa. Hän muisteli pitäjälehti Kurkijokelaisessa säännöstelyn aikaa.

”Eväsleivissä oli hyvin ohut voikerros, sen päällä päivästä riippuen keitettyjä punajuurisiivuja, suola- tai tuorekurkkua, toisinaan suolasilakkaa ja joskus harvoin jotain lihaa. Määräysten mukaan keveän työn tekijällä maitoannos oli 3 dl päivässä,” kirjoitti Aili, jonka mukaan vastaavia leipiä myytiin korvikekahvin kera myös juna-asemien ravintoloissa.

Säännöstely kesti 15 vuotta

Syyskuussa 1939 tuli laki kohtuuttomien hintojen ehkäisystä. Niinsanotun kiskurilain tuoman säännöstelyn osittainen purkaminen aloitettiin 1.9.1953 alkaen. Poikkeusaika päättyi seuraavana vuonna; sokerin korttiostot loppuivat 1.2.1954, kuukauden kuluttua kahvi vapautui säännöstelystä.

Esimerkiksi Tullimakasiinissa odotti 6000 brasilialaista kahvisäkkiä päätöstä siitä, jääkö osa niistä maahamme vai viedäänkö kahvit takaisin ulkomaille. Maamme paahtimot olivat saaneet lisenssejä vain 2000 kahvisäkille, joten 4000 säkin kohtalo oli avoinna.

Lisenssitoimiston mukaan loputkin säkit saadaan Suomeen, jos meiltä löytyisi riittävästi dollareita niiden maksuun. Dollaripulan lisäksi maatamme vaivasi kahvipula. Suomeen tuotiin jatkuvasti pienempiä kahvieriä ilman lisenssiä ja niitä yritettiin saada maihin, sillä esteen ilmaantuessa huolitsijat saivat aina myytyä kahvit myös muualle.

Hintasäännöstelyn päättyessä vapautuivat juustot poikkeuksena edam- ja emmentaljuustot. Lipeäkala poistettiin myös kontrollista ja osa lihajalosteista paitsi makkarat. Vapautuviin tuotteisiin kuuluivat myös tuore kurkku ja perunat.

Säännöstelyn purkamista arvosteltiin siitä, että maamme valuuttatilanne oli muutenkin heikko ja tuontia ei pitäisi kiihdyttää. Toisaalta hintasäännöstelyn varjopuolena oli , että maksimiksi tarkoitettu säännöstelty hinta muodostui usein tuotteen loppuhinnaksi.

KUVA Lotat jakamassa elintarvikkeita Helsingissä 24.10.1939. Oikealla Suojeluskuntien komentaja, kenraaliluutnantti Lauri Malmberg (1888-1948). Hän oli kotijoukkojen komentaja 1939-44 ja puolustusministeri 1924-25. Hufvudstadsbladet/Museovirasto

Ostokortteja noin 160 tuotteelle

Valtion ostokortista leikatulla kupongilla sai ostaa aluksi yhden kilon sokeria yhdelle henkilölle, ja sen tuli riittää noin kuukaudeksi. Sokeri oli asetettu takavarikkoon, jolloin periaatteessa jokaisen tuli luovuttaa hallussaan oleva sokeri kansanhuoltoviranomaisille. Omaan käyttöön sai jättää vain kaksi kiloa. Ostokortti oli vain lupa ostaa tuotetta, mutta itse kortti ei käynyt maksuvälineeksi.

Syynä toimiin oli pula elintarvikkeista. Kansalaisille haluttiin turvata välttämättömien peruselintarvikkeiden mahdollisimman tasapuolinen jakelu. Tavaroiden hintasäännöstely pyrki estämään muun muassa käytettyjen autojen ylihinnoittelua.

Laajimmillaan kuluttajalla täytyi olla 51 erilaista ostokorttia, joista osa koski esimerkiksi jalkineita, vaatteita ja saippuaa. Kaikkiaan erilaisia ostokortteja painettiin säännöstelykauden aikana noin 778 miljoonaa, ja ne koskivat noin 160 eri elintarviketta tai elintarvikeryhmää, tavaraa tai muuta hyödykettä.

Kansanhuoltoministeriössä työskenteli parhaimmillaan lähes 800 virkamiestä. Lisäksi 13 kansanhuoltopiiriä ja kuntien kansanhuoltolautakuntia pyöritti 6000-7000 henkilöä. Ostokortteja jaettiin kansalaisille yleensä kolme kertaa vuodessa muun muassa väärennösten hankaloittamiseksi.

Maataloudessa määrättiin luovutusvelvollisuus muulle kuin tuottajan oman talouden kulutusta yli menevälle tuotannolle. Valvonta oli hankalaa ja käytännössä oli yleistä, että maataloustuottajat pidättivät käyttöönsä suuremman määrän elintarvikkeita kuin olisi ollut sallittua. Tämä ylijäämä myytiin sitten joko “mustaan pörssiin” tai suoraan esimerkiksi kaupungissa asuville tuttaville tai sukulaisille.

Sadot romahtivat 30 prosenttia

Karjalan menetys tuntui välittömästi myös elintarvikkeiden tuotannossa.

Talvisodan jälkeen tilanne heikkeni nopeasti. Luovutetuille alueille jäi noin 10 % peltomaasta ja ulkomailta tuotujen lannoitteiden määrä laski romahdusmaisesti. Myös karja väheni voimakkaasti. Lisäksi vuoden 1940 kuiva kesä laski maatalouden tuotantomääriä. Vuoden lopussa säännöstely kattoi lähes kaikki tärkeimmät elintarvikkeet ja nautintoaineet. Merkittävin poikkeus oli peruna, jota ei säännöstelty.

Varastojen loputtua keväällä 1942 olimme käytännössä nälänhädän partaalla.

Viljasta noin kolmannes oli tuotava pääosin Saksasta, joka painosti Suomea erillisrauhaan tähtäävien tunnustelujen aikana syksyllä 1943 ja keväällä 1944 viivyttämällä viljatoimituksia, supistamalla kiintiöitä ja määräämällä ajoittain jopa vientikieltoja.

Vuodet 1940 ja 1941 olivat kuivuuden vuoksi lähes katovuosia, myös kesät 1942 ja 1944 olivat huonoja. Vuosina 1941 ja 1944 osa sadosta jäi myös korjaamatta, kun sotatoimet sitoivat työvoiman ja vähäiset traktorit. Polttoainepula lisäsi vaikeuksia.

Viljasatomme laski ennen sotia edeltäneestä 1513 tuhannesta tonnista alimmilleen 1066 tonniin vuonna 1942. Tiukimmillaan säännöstely oli 1941-45, jolloin lähes kaikki tärkeimmät elintarvikkeet olivat sen piirissä. Peruna oli säänneltynä lyhyen ajan jatkosodan päätyttyä.

B-ryhmälle reilut tuhat kaloria

Suomalaiset jaettiin ammattien mukaan pahimpaan aikaan viiteen eri ryhmään A-E. A-korttiin oikeutettuja olivat myös alle 7-vuotiaat lapset, jotka saivat leipää viljaksi laskettuna 200 grammaa vuorokaudessa, kun E-kortilla eli erittäin raskasta ruumiillista työtä tekevät saivat 425 grammaa.

B-ryhmälle laskettiin noin 1000-1200 kaloria / henkilö / vrk. Sääntelyn ulkopuolella ollut peruna auttoi torjumaan nälkäkuolemia.

Kriittisimpään aikaan keväällä ja alkukesällä 1942 kuului B-kortin annoksiin (niukan leipävilja-annoksen lisäksi) muun muassa2 dl maitoa päivässä, 150 g voita, 433 g lihaa ja 750 g sokeria kuukaudessa. Sokeriannos vakiintui melko nopeasti 250 grammaan kuukaudessa, mutta ne, jotka eivät halunneet ”lunastaa” tupakka-annostaan saivat toisen annoksen sokeria kuukaudessa.

Puolustusvoimissa ruokahuolto oli heikoimmillaan vuodenvaihteessa 1941-42, jolloin varastoissa oli 2-4 viikon kulutusta vastaava määrä elintarvikkeita. Keväällä ja alkukesästä 1942 annokset olivat osin jopa riittämättömiä. Talvisodassa sotilas sai vuorokaudessa esimerkiksi näkkileipää 500 grammaa, voita 60 g, makkaraa 60 g, kahvia 20 g, perunoita 600 g ja savukkeita 5 kpl. Lähde wikipedia